Maito ja nakki

"Joka vanhoja muistelee, sitä lekalla päähän", sanotaan. Siitä huolimatta otan riskin ja palaan ajassa vaivaiset 22 vuotta taaksepäin, siis vuoteen 1991.
Suomi putoaa puusta yhä syvemmälle laman suohon, Kimmo Kinnunen heittää Tokiossa kultaa, Nirvana julkaisee Nevermindin ja Metallica mustan. Ynnä muuta.

Henkilökohtaisen perhokalastusharrasteen parissa olen tuohon kesään tultaessa päässyt haparoivien ensiaskelten jälkeen tilaan, jossa siiman päässä vastaan haroo toisinaan myös pohjan tai puunoksien sijasta ihka elävä kosken villi asukki.
Kesä on kuivakka ja monet sen tummuvista illoista vietetään Perhonjoen rannoilla. Enimmäkseen Pirttikosken maisemissa.
Kalapäiväkirjan kirjautuu kala jos toinenkin, sekä tiedot ottiperhoista ja -paikoista. Tuon kirjan mukaan kesän saldo on lopulta nelisenkymmentä Perhonjoen taimenta ja muutama harjus. Enimmäkseen tuppaavat olemaan alamittaisia, mutta mahtuu tuohon joukkoon myös mittakaloja. Suurimmat lähentelevät tavoitteena olleen kahden kilon rajaa jääden kuitenkin hieman sen alle.

Seuraavassa on esiteltynä muutama tuon kesän onginnan kannalta oleellinen perhomalli: Näitä tuli silloin uitettua ja nämä myös siihen aikaan kaloille kelpasivat. Kohtuullisesti ainakin. Saattavat kelvata edelleen.

Antron pupa

Päiväkirjamerkintöjen mukaan kesän tehokkain perho. Veli Autin originelli suoravartiseen koukkuun sidottu oliivi pupa toimi oikeastaan käsittämättömän hyvin, kun huomioidaan olemattomat vesiperhostiheydet verrattuna kirkkaampiin ja vähemmän happamiin vesiin.

Resepti:
Koukku: Nro 10 uppokoukku. Esimerkiksi Knapek W
Painotus: Lyijankaa hieman kookun etuosalle.
Huntu ja takarunko: Oliivi antron blend.
Jalat: Muutama siikanen peltopyytä molemmille sivuille.
Eturunko/thorax: Musta marabou kierrettynä.
Pää: Musta sidontalanka.
Huntu kiinnitetään ensin taakse. Rungon dubbaamisen jälkeen huntu harjataan rungon yli eteenpäin mahdollisimman tasaisesti joka puolelle perhoa ja kiinnitetään. Sidotaan jalat sivuille ja lopuksi kierretään thorax marabousta.

Yellow&Black

Varsin omaperäisesti nimetty oma streamerimalli. Musta-kelta -yhdistelmä toimi silloin ja on toiminut myöhemminkin.

Resepti:
Koukku: Nro 2-4 streamerkoukku, esim. Knapek S
Painotus: Lyijylankaa hieman koukun etuosalle.
Kierre: Ovaali kulta.
Runko: Keltainen `Lureflash Body Wrap´. Ei taida saada nykyään mistään. Kuvan perhossa on käytetty kullankeltaista Salmo Supreme -duppinkia, joka on näyttää vedessä melko samankaltaiselta.
Siipi: Helmiäis-flashabou (esim. Hedron) muutama suikale. Päällä musta kissanhäntä. Sivuilla musta kukko.
Pää: Musta antron puppelityyliin sidottuna.

Fläsä

Tuolloin ei vielä ollut tieto uuden mullistavan tehoperhon - supertinselin kalastavuudesta kirinyt näille lakeuksille saakka. Jonkinlaista tinselin esiastetta on tässäkin havaittavissa. Helmiäisfläsä oli kohtuullisen uusi tulokas sidontamateriaaleissa ja osoitti toimivuutensa salakkaa ja särkeä jäljittelevissä perhoissa.
Resepti: Koukku: nro 6 streamerkoukku.
Runko: Helmiäis flashabou.
Kurkku: Fluoripunainen dubbinki.
Siipi: Helmiäis flashabou, hopea flashabou ja Oliivi pearly (eli sellainen "kierretty" fläsä). Kutakin muutama suikale.
Pää: Musta antron puppelityyliin sidottuna.

"Perhonjoen pupa"

Tähän luomukseen on yhdistelty GRHE:tä, Pheasent tailia ja ruskeaa pupaa. Toimi hyvin loppukesän perhona. En tiedä miksi...
Resepti:
Koukku: nro 12 nymfikoukku.
Kierre: Musta sidontalanka kaksinkerroin.
Takarunko: Luonnonvärinen orava.
Siipiaihio ja sarvet: Kultafasaanin pyrstö.
Thorax: Musta kani.


Paljon on Perhonjoessa vettä virrannut tuon kesän jälkeen. Kaikki tuonaikaiset ottipaikat ovat historiaa Pirttikosken voimalaitoksen (t)ehostuksen nimissä tehdyn ruoppauksen, sekä vuosituhannen vaihteessa Perhonjoella toimitetun uittosäännön kumoamisen, eli koskien kunnostuksen jäljiltä.
Nykyään monttuja ja kivenhuopeita on koskissa moninkertainen määrä perattuihin koskiin verrattuna. Ehkäpä tästäkin johtuen tuolloin kaloja oli helpompi tavoittaa, koska niitä hyviä olinpaikkoja oli niin vähän ja kun ne joskus sattui löytämään, oli niissä hyvin usein myös jotain elävää paikalla.
Nyt, kun kalalle suotuisia kivenhuopeita ja rajavirtoja on jokaiselle taimenelle vaikka kuinka monta valittavanaan, on kalojen paikantaminen ja niiden parhaimpien asentopaikkojen löytäminen paljon haastavampaa.

Tämä juttu ei varsinaisesti liity millään tavoin seuran toimintaan, koska seura on perustettu vasta 8 vuotta kesän 1991 jälkeen.
Kuitenkin, noista yhdeksänkymmentäluvun alun kesistä pikkuhiljaa perhokalastusharrastus alkoi keräämään yhä suurenevaa joukkoa lajista kiinnostuneita koskiemme rannoille ja niinpä vuosituhannen lopulla oli kohtalona vääjäämättä toiminnan saattaminen seuramuotoon myös näissä maisemissa ja näiden vesien äärellä.