No, tulipa sitten viimein tehtyä reissu Kakkurille. Syyskuun viimeisen päivän aamu ennen iltapäivän työvuoroa kului sakeassa sumussa lähes nollakelissä Kakkurin suolla. Lähinnä tuli otettua pitkästä aikaa tuntumaa järvikalastukseen ja samalla pystyi testailemaan upposiiman uittoa ja muutamaa perhoa. Otin samalla leikkimielisen kisan perho vastaan tahna, törkymöykky nääs on hyvä vertailukohde perholla saatuihin tapauhtumiin nähden. Nyt kaikki konservatiivipuristiperhostelijat vetävät herneet nokkaan, kun edes mainitaan sana tahna, mutta riski on otettu ja seuraukset kärsitään.
Lammella oli kymmenkunta törkymöykkyililjää lisäkseni hakemassa proteiinia pöytään, tosin tällä kertaa varisn laihoin tuloksin.
Aloitin kalastelut vasemman laidan perukan tuntumasta pommittamalla ootto-ongen lumpeikon taakse ja perholitkan sitomisen jälkeen samoilta sijoilta blob-liitsi-nymfi-setin paiskomisen "metrin kauemmas kuin osaa".
Intterillä saikin varsin pitkään upotella pyytöä heiton jälkeen, että viimein alkoi perhojen mukana tulla rantaan sammaltakin. Hiljaista oli.
Perhojen vaihtoa turvenevan koneiden mekastuksen säestyksellä. Satunnaisia mulauksia valkoiseen huntuun verhotun lammen pinnassa. Kalaa vaikutti siis ainakin jonkinverran olevan, mutta ei tapahtumia sentään.
Vaihdoin jossakin vaiheessa sormien jo mukavasti palellessa lumpeikon toiselle puolelle ja sitten tuli täysin puun takaa valtava tärppi niin, että meinas vapa tippua. No tulipahan ainakin kunnon herätys, ei tarttunut.
Tästä luonnon ihmeestä riemastuneena keskittyminen hommaa nousi aivan uusiin mittoihin, eikä aikaakaan, ehkä vartti kuitenkin, ja jo vietiin siimaa uudelleen. Nyt peto pysyi kiinni ja rivakan väsyttelyn päätteeksi lötkötti turpeella liitsi suupielessään. Oli zirbeli kelpuuttanut viimeiseksi ateriakseen etuperhona toimineen värikkään hörhötyksen perässä tulevien maanläheisempien sävyjen sijasta.
Hyvä näin, tilanne perho 1, möykky 0.
Vaihtelin uudet höystöt tahnaonkeen ja suuntasin eteenpäin takalaitaa heitellen, edelleen samalla siimalla, perhoja vaihdellen. Hiljaisuus jatkui, sumu ei antanut mitään merkkejä hälvenemisaikeistaan. Taustalla jyskytti Valtra nevalla.
Puoliltapäivin sormet oli jo tönkkönä ja kello komensi työmaata kohti, joten keräsin tavarat kasaan ja ootto-onkijoiden haastattelun jälkeen autolle lämmittelemään. Mittarissa oli plus 2 astetta.
Hiljaista vaikutti olleen muillakin kalaveikoilla ja mitä ilmeisemmin tuo yksi liitsikille olikin ainoa ylös asti saatu kala koko aamuna.
Tällä kertaa siis perho nuiji tahnan maanrakoon ylivoimaisesti lukemin 1-0. Ensi kerralla ehkä toisin, kuka tietää.
Mika
