Sunnuntaina 10.4. sidotaan Sokojalla Kaitsun tallissa. Teemana larvat! Klo 16 alkaen.
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Sunnuntaina sidotaan savustamolla!
Hieman myöhään jää ilmoitus, mutta tulevana sunnuntaina (13.3.) sidotaan Sokojalla Kaitsun tallissa KLO 17 alkaen! Aiheena oli muistaakseni siika- ja taimenperhot.
Teretulemast!
maanantai 31. tammikuuta 2011
Seuraavan sidontaillan päivä muuttunut
6.2. Suunniteltu sidonta joudutaan siirtämään. Uusi päivä on 20.2. ja paikka/aika vanha tuttu klo 16 ja Kaitsun autotalli.
Teemanahan oli Vesan foamihärpäkkeet.
lauantai 4. joulukuuta 2010
Perhonsidontakurssista seuraavaan sidontailtaan
Tänään oli Sokojan metsästysmajalla innokkaita sitojia kokonaista kuusi kappaletta tutustumassa putkiperhojen sidontaan. Olli Ojamon esittele Eumerin tuotteita ja kertoi vinkkejä putkiperhojen sidontaan. Sidottiin useampia perhoja: lohiperhoja, taimenperhoja, haukiperhoja, kirjolohiperhoja ja olihan mukana pintaperhokin(!).
Kaikki perhot ja tekniikat ovat esillä SEURAAVASSA SIDONTAILLASSA Sokojalla 9.1.2011 klo 16 alkaen. Materiaalia perhoihin myös Olli toi mukanaan ja jätti seuralle, joten sen vuoksi ettei sopivaa materiaalia olisi, ei pois kannata jäädä.
perjantai 8. lokakuuta 2010
Pörhö vs Törkymöykky
No, tulipa sitten viimein tehtyä reissu Kakkurille. Syyskuun viimeisen päivän aamu ennen iltapäivän työvuoroa kului sakeassa sumussa lähes nollakelissä Kakkurin suolla. Lähinnä tuli otettua pitkästä aikaa tuntumaa järvikalastukseen ja samalla pystyi testailemaan upposiiman uittoa ja muutamaa perhoa. Otin samalla leikkimielisen kisan perho vastaan tahna, törkymöykky nääs on hyvä vertailukohde perholla saatuihin tapauhtumiin nähden. Nyt kaikki konservatiivipuristiperhostelijat vetävät herneet nokkaan, kun edes mainitaan sana tahna, mutta riski on otettu ja seuraukset kärsitään.
Lammella oli kymmenkunta törkymöykkyililjää lisäkseni hakemassa proteiinia pöytään, tosin tällä kertaa varisn laihoin tuloksin.
Aloitin kalastelut vasemman laidan perukan tuntumasta pommittamalla ootto-ongen lumpeikon taakse ja perholitkan sitomisen jälkeen samoilta sijoilta blob-liitsi-nymfi-setin paiskomisen "metrin kauemmas kuin osaa".
Intterillä saikin varsin pitkään upotella pyytöä heiton jälkeen, että viimein alkoi perhojen mukana tulla rantaan sammaltakin. Hiljaista oli.
Perhojen vaihtoa turvenevan koneiden mekastuksen säestyksellä. Satunnaisia mulauksia valkoiseen huntuun verhotun lammen pinnassa. Kalaa vaikutti siis ainakin jonkinverran olevan, mutta ei tapahtumia sentään.
Vaihdoin jossakin vaiheessa sormien jo mukavasti palellessa lumpeikon toiselle puolelle ja sitten tuli täysin puun takaa valtava tärppi niin, että meinas vapa tippua. No tulipahan ainakin kunnon herätys, ei tarttunut.
Tästä luonnon ihmeestä riemastuneena keskittyminen hommaa nousi aivan uusiin mittoihin, eikä aikaakaan, ehkä vartti kuitenkin, ja jo vietiin siimaa uudelleen. Nyt peto pysyi kiinni ja rivakan väsyttelyn päätteeksi lötkötti turpeella liitsi suupielessään. Oli zirbeli kelpuuttanut viimeiseksi ateriakseen etuperhona toimineen värikkään hörhötyksen perässä tulevien maanläheisempien sävyjen sijasta.
Hyvä näin, tilanne perho 1, möykky 0.
Vaihtelin uudet höystöt tahnaonkeen ja suuntasin eteenpäin takalaitaa heitellen, edelleen samalla siimalla, perhoja vaihdellen. Hiljaisuus jatkui, sumu ei antanut mitään merkkejä hälvenemisaikeistaan. Taustalla jyskytti Valtra nevalla.
Puoliltapäivin sormet oli jo tönkkönä ja kello komensi työmaata kohti, joten keräsin tavarat kasaan ja ootto-onkijoiden haastattelun jälkeen autolle lämmittelemään. Mittarissa oli plus 2 astetta.
Hiljaista vaikutti olleen muillakin kalaveikoilla ja mitä ilmeisemmin tuo yksi liitsikille olikin ainoa ylös asti saatu kala koko aamuna.
Tällä kertaa siis perho nuiji tahnan maanrakoon ylivoimaisesti lukemin 1-0. Ensi kerralla ehkä toisin, kuka tietää.
Mika

keskiviikko 29. syyskuuta 2010
Vettä riittää Perhonjoessakin...
Moi
Viime viikon ripsausten jäljiltä virtaama on "hieman" kohollaan.
Sunnuntaina oli alla olevan kuvan mukainen tulva ja edelleen on melkoinen hönkä päällä. Vesi menee Mosalassa laattojen yli vauhdilla, siltakin näyttää olevan jossain syvällä kuohujen alla...
Luultavimmin syksyn kalastelut on sitten kalasteltu.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010
Piirin perhokisat 13.6.2010
Pohjanmaan vapaa-ajankalastajapiirin mestaruuskisat pidettiin sm-karsintojen "rääppiäisinä" su 13.6.
Kisoista omakohtaista juttua netissä: www.kase.fi/perhonjokilaaksonperhokalastajat/pm2010.htm
Sisältää kieliopillista tuskaa, enimmäkseen tarkoituksellisesti.
--Mika

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)