sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Terho valloitti Mozalaopenin!


Voittajan on helppo hymyillä...

Eilen illalla käytiin jo legendaariseksi muodostunut seuran kalakisan osakilpailu MosalaOpen, joka tällä kertaa oli laajentunut ylävirtaan. Kisassa kalastettiin siis kaksi kahden tunnin jaksoa Markunkoskella ja Mosalassa yksi kummassakin. Kalaa ei aloituksen jälkeen ole jokeen istutettu, joten kisassa saatua viiden killen saalista voidaan pitää oikein hyvänä positiivisena yllätyksenä. Lisukkeena tuli tietenkin perinteiseen tapaan kasa särkeä, ahventa, haukea ja tietenkin lahnaa. Muillekin kuin Kaitsulle...

Markukoskelta killet haavivat Terho, Pawe ja Mika ja Mosalasta Kaitsu ja Terho. Kostonjoen kommando oli siis ainoa molemmilta koskilta lohikalaa pussittanut, joten voitto lähti Kokkolan suuntaan varsin ylivoimaisella näytöksellä. Samalla voidaan alkaa kasaamaan paineita ensi kesän karsinnan suhteen, kenenkäs muun kuin Terhon harteille. Päivän ottipeleinä loistivat ainakin vehertävät kuulapupat sekä musta ja keltainen liitsi.

Tulokset:

1. Terho 2 kalaa 2 jaksopistettä
2. Kaj, Mika ja Pauli 1 kala 8 jaksopistettä
5. Joonas, Kimmo ja Teemu 0 kala 14 jaksopistettä

Onnittelut osallistujille!

SJP:n pisteytyksiä en muista ulkoa, mutta todennäköisesti Terholla on 12 tai 13 pistettä ja kakkostilalle tulleilla 6 tai 7. Täätyy tarkistaa 8.9. mennessä.

Seuraava ja viimeinen osakilpailu 8.9. Nikula ja Ojala.


Savulahna kolmoslaatan päällä.


Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti